|
Rintakehän alueen erilaiset kiputuntemuksetVastaanotollani käy yhä enemmän erilaisista rintakehän ja vatsan alueen epämääräisistäkin ongelmista kärsiviä asiakkaita, joilla ei tutkimuksista huolimatta ole löytynyt vaivoille mitään lääketieteellistä selitystä. Useilla on samantapaisia tuntemuksia kuin esimerkiksi sydänperäisissä häiriöissä, mutta mitään lääketieteellistä ongelmaa sydämen toiminnassa ole tutkimuksissa löytynyt. Näistä oireista voin mainita vaikka rintalastaan läpipistävän kivun, kivuntunteen pallean seudussa, säteilykivut yläraajaan, palan tunne kurkussa, kipua kylkikaarten alla, hengitysvaikeutta jne. Näissä tapauksissa oireet voivat olla esimerkiksi rintarankaperäisiä tai pallean toimintahäiriöitä. Asiakasta hoidetaan kokonaisvaltaisesti, vapauttaen jännityksessä olevia kudoksia erityisesti koko rintakehän alueelta, pallean alueelta ja myös selkärangan toiminta tarkistetaan. Osteopaatin työkaluihin kuuluu myös visceraalitekniikoita (sisäelintekniikoita), joilla voidaan helpottaa mm. erilaisia ylä- ja alavatsanalueen kiputiloja. Mikäli vaivat ovat jo kroonistuneet tarvitaan useampi hoitokerta. | ||
[Tulosta]
|
||